maanantai 1. huhtikuuta 2013

Sitruuna-lime marenkipiirakka

Köksän kirjassa on tosi paljon hyviä ohjeita, tässä niistä yksi:

 Pohja: 
1 ½ dl vehnäjauhoja
½dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
½dl sokeria
100g margariinia
1dl maitoa tai kermaa

Sitruunalimekiisselitäyte:
2 kananmunan keltuaista
1dl vettä
4rkl sokeria
2rkl perunajauhoja
2dl juissi sitruunalime mehua

Marenkikuorrutus:
2  kananmunan valkuaista
3/4 dl sokeria

Sekoita jauhot, leivinjauhe, ja sokeri keskenään kulhossa, nypi joukkoon pehmeä margariini. Lisää neste ja sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja paista kypsäksi 200 asteessa n. 15min.

Sekoita täytteen ainekset mehua lukuunottamatta kattilassa. Kuumenna kokoajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Ota kattila liedeltä ja lisää mehu.

Vatkaa kananmunan valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen vaahdottamisen loppuvaiheessa.
Ota kypsä piirakkapohja uunista ja säädä uunin lämpötila 250 asteeseen. 
Levitä sitruunalime kiisseli pohjan päälle. Pursota tai laita marenkivaahto keoiksi kiisselin päälle.
Paista piirakaa uunissa muutama minuutti, kunnes marengin huiput ruskistuvat.




2 kommenttia:

  1. Hyvää oli, nam ! Tätä voi kokeilla jollain muullakin täytteellä, vaikka mansikkaa tai mustikkaa....

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköinen...ja aina vaan mumma odottelee mokkapaloja:)

    VastaaPoista

kiitos kommentistasi!